keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Dear Design!

Viikot ovat vierähtäneet kauheata vauhti ohi koulun projektia tehdessä. Niin kuin viime postauksessa vähän jo kerroin olemme osallistumassa Kohlean hovissa blogin pitäjän kanssa Dear Design nimiseen tapahtumaan. Olemme viimeiset puolitoista viikkoa uurastaneet itse suunnittelemien tuotteiden parissa ja seuraavat puolitoista viikkoa menevät myös todella intensiivisesti niitä tehdessä. Vaikka puuhaa on riittänyt stressiin saakka, on ollut ihan mielettömän opettavaista ja antoisaa tähän tapahtumaan valmistautuminen! Suurella innolla odotammekin tuota tulevaa päivää :)

Dear Design on käsintehtyjen tuotteiden uusi myyntitapahtuma, jossa uudet käsityöntaitajat pääsevät esittelemään omia kädentaitojaan erilaisten tuotteiden kautta :) Tapahtuma on 10.11.2012 klo:10.00-18.00 Turun Hansakorttelissa hansatorilla. Myyjiä on tulossa paikalle runsaasti, joten katseltavaa riittää vaikka millä mitalla!
Dear Design -myyntitapahtuma Hansassa!
Enpä taida vielä paljastaa omia tuotteitani täällä blogin puolella vaan näytän ne tapahtuman jälkeen tai päivää ennen, jotta tuotteet tulevat pienenä yllätyksenä! Sen verran voin paljastaa, että jotain kauniin historiallisromanttista on tulossa :) Tulkaapa siis kaikki kynnelle kykenevät katselemaan erilaisia käsitöitä! Saa ehdottomasti tulla muutenkin nykimään hihasta ja juttelemaan, jos tunnistatte minut tapahtuma paikalta :)

Tässä vielä facebook-osoite kyseiseen tapahtumaan, jos haluaa käydä katsomassa ketkä kaikki tapahtumaan on osallistumassa: Dear Design

Lopuksi vielä aivan ihana kappale Sarah Birghtmanilta <3 Hyvää illan jatkoa!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ensilumen ja konsertin huumaa!

Vaikka monissa blogeissa on jo hehkutettu ensilumen tulosta, on minunkin se vielä tehtävä :D Tänne Etelä-Suomeen ensilumi laskeutui torstai ilta noin kahdeksan ja yhdeksän välillä. Huomasimme mieheni kanssa valkean maan puoli yhdeksän aikoihin ja päätimme tietysti heti kirmata ulos (tehden samalla pikaisen kauppareissun). Siinä on vain jotain niin taian omaista kun ensimmäisen kerran lumi laskeutuu syksyn jälkeen maahan <3 Itsessä ensilumi herättää aina sen sisäisen lapsen, joka rakastaa lumikinoksissa kirmaamista ja lumisen maiseman ihailemista :) Tuona iltana emme kuitenkaan jääneet ulos pidemmäksi aikaa, vaan kävimme pikaisesti nauttimassa ensilumen kauneudesta.

Seuraavana päivänä perjantaina olin aamupäivän koulussa, jonka jälkeen päätimme miehen kanssa lähteä Turkuun hoitamaan muutaman juoksevan asian ja sen jälkeen mennä pelailemaan kaveriporukalla lautapelejä. Ennen Turkuun lähtöä mieheni lupautui ottamaan minusta muutaman lumimaisemakuvan. Tältä ne sitten näytti:
Puiden halailija :D 
Joo, mä todella nautin talvesta :D
Turkuun päin ajaessa lumisade koveni koventumistaan. Meidän huonoksi onneksi, koska meillä oli edelleen kesärenkaan autossa :( Saimme ajaa koko matkan ajan kieli keskellä suuta, jotta auto pysyisi omalla kaistallaan.

Kaupungilla kierreltyäni noin tunnin verran, oli lumisateesta tullut jo todella sakeaa. Turun keskustan liikenne oli täysin sekaisin. Monella autoilijalla oli edelleen kesärenkaat alla, koska talvi yllätti edellisenä iltana suuren osan ihmisistä. Ja nyt se sitten näkyi liikenteessä kaaoksena. Päätin kipittää nopeasti autolle, jotta pääsisimme lähtemää, ennen kuin olisi täysin mahdotonta päästä kesärenkailla liikenteeseen. Yllättävän hyvin pääsimme taittamaan alku matkan mutta Aninkaistensillalla kaaos oli ottanut liikenteen valtansa :( Kaksi autoa suti ylös mäkeä ja lopulta tyssäsi puoleen väliin pääsemättä enää yhtään ylemmäs. Kolmas auto pääsi myös puoleen väliin mutta sitten jostain syystä nainen painoi kaasua lisää, sillä seurauksella, että auto käännähti poikittain kahden kaistan päälle... Tilanne näytti aika toivottomalta :/ Päätimme  kuitenkin yrittää puikkelehtia autojen välistä rauhallisesti ilman liiallista kaasun tallaamista ja pääsimme kuin pääsimmekin sillan yli :) En halua edes miettiä kuinka pahaksi liikenne vielä meni illan aikana kun lumisade jatkui jatkumistaan :D

Ilta meni oikein mukavasti pelaillen hauskoja lautapelejä ja laulaen singstaria :) Illalla meiltä kysyttiin, olisimmeko halukkaita seuraavana päivänä menemään Turun Konserttitalolle katsomaan konserttia, jossa soitti eräs mieheni perhetuttu orkesterissa :) Tietysti olimme heti innokkaita lähtemään kulttuurin pariin, kun siihen on mahdollisuus! Seuravasta päivästä tulisi todella kiireinen mutta eipä tuo haittaisi :) Myöhemmin illalla päätimme jäädä Turkuun yöksi, jotta ei tavisi murehtia automatkaa liukkauden takia.

Aamulla lähdimme jo kahdentoista aikaa liukastelemaan autolla kohti vanhempieni kotia, jossa säilytämme talvirenkaita. Mieheni vaihtoi nopeasti talvirenkaat alle ja suuntasimme kohti kotia. Kotiin päästyä noin puoli kahdelta aloin laittautua konserttia varten. Valitettavasti minulla ei ole kuvia illan puvusta, meikistä, tai hiuksista, koska meille tuli aivan älyttömän kiire! Konsertti alkoi neljän aikaa, joten kolmelta piti lähtee jo ajamaan kohti Turkua :)

Tässä vähän kerrontaa eilisestä konsertista:

Art and Entertainment Music of American
Turun Suomi-Amerikka yhdistyksen ja Akademiska Orkestern yhteistyökonsertti. Konsertin johtaa kapellimestari Sauli Huhtala, solisteina saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalo, sopraano Laura Vire ja tenori Kristian Snellmann. Konsertissa kuullaan kaksi ensiesitystä: Ted Goldmanin Doppelgänger maailman kantaesityksenä ja Robert Kritzin Saksofonikonsertto Suomen kantaesityksenä. Lisäksi kuullaan laulusolistien tulkitsemana ikivirheitä sävelmiä sellaisilta säveltäjiltä kuin Irwing Berlin, George Gershwin ja Leonard Bernstein.
Teksti otettu täältä!
Konsertti oli kerrassaan upeaa kuultavaa! Enpä osaa painottaa tarpeeksi kuinka hyvin orkesteri soitti yhteen todella haastaviakin kohtia. Toisella puoliajalla mukaan tuli Sopraano Laura Viren, jonka ääni oli kerrassaan upeutta! Voimaa äänestä ei ainakaan puuttunut ja äänen puhtaus oli kerrassaan kaunista. Osassa kappaleista oli laulamassa myös mies solisti Kristian Snellmann. Valitettavasti miehen ääni hukkui todella pahasti orkesterin jalkoihin. Myös yhteislaulu kohdissa Laura Virenin kanssa Kristian Snellmannin ääntä ei kuulunut juuri lainkaan. Miehen oma ääni oli todella heikko verrattuna orkesteriin tai upean äänen omaavaan sopraanoon :/ Mietinkin, että olisiko pitänyt valikoida miehen rooliin, joku voimakkaampi ääninen mies ooppera laulaja, jotta kaikki äänet menisivät tasan. No mutta näin oli valikoitu tällä kertaa! Varmasti seuraavalla kerralla miettivät valintaa paremmin :) Kokonaisuudessaan konsertti oli kuitenkin huikea taidonnäyte, joka pisti oman ihon ainakin kylmille väreille :D Kiitos kaikille mukana olleille!

Tänään onkin sitten tiedossa kotipäivä, johon kuuluu siivousta, koulu tehtävien tekoa, valmistautumista Dear Desing tapahtumaan (tästä kerron paremmin toisessa postauksessa) sekä illalla rentoutumista miehen kanssa <3

Siinä taisi olla tällä kertaa kaikki tärkeimmät kerrottavat :) Toivottavasti jaksatte lukea tämän super pitkän postauksen :D Hyvää Sunnuntaita kaikille!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Winter vine!

Viime sunnuntaina päätin vihdoin kokeilla Tuurista ostamaani uutta Konad leimasinlaattaa. Monen epäonnistumisen ja uudelleen lakkauksen jälkeen sain vihdoin silmääni miellyttävän lopputuloksen :) Tältä ne sitten näytti:
Kynsissä on käytetty:
1. Mustaa Rimmelin lakkaa
2. Valkoinen Konad leimasinlakka
(kuvan painamiseen tarvitaan Konadin leimasinlaatta)
3. Läpinäkyvä kovettava lakka

Tykkään kovasti kynsien värimaailmasta, vaikka antaakin helposti hyvin sekavan ja vähän liian liikkuvan fiiliksen. Itse tykkään enemmän klassisen yksinkertaisista kynsistä pienillä lisä mausteilla! Nämä ovat kuitenkin mukavan erilaiset taas vaihteeksi :) Ehkä ihastun näihinkin pienen totuttelun jälkeen... niin on käynyt monien kynsien kanssa :D Mitäs te lukijat pidätte näistä?

Hyvää yötä kaikille!

torstai 18. lokakuuta 2012

Ostoksia Tuurista!

Syysloman kunniaksi lähdimme mieheni kanssa shoppailu reissulle Tuuriin! Itse en aikaisemmin ole käynyt Tuurissa, ainoastaan telkkarista olen nähnyt mainoksia paikan ohjelmasta :D Joten jännityksellä lähdettiin matkaan tiistai aamulla klo: 7.00.

Matka kestää täältä Turun suunnalta 3,5 tuntia Tuuriin. Meillä aikaa meni vähän enemmän matkoihin, koska noukkisimme reitiltä lähimmät geokätköt :) Löysimme päivän aikana 13 kätköä! Ja täytyy sanoa, että mitä ihmeellisimmistä paikoista :D Takaisin tulo matkalla kävimme kätköllä, jonka nimi oli murhalaakso. Vähän kyllä pelotti kätkön haku, koska metsä oli jo hämärtynyt ja koko ajan tihkutti sadetta, muutenkin metsä oli todella aavemainen (johtui varmaan vaan tuosta nimestä miksi oli kauhea aavemainen olo siellä :D) Löysimme kyllä tuon kätkön!  Kotona luimme tuosta paikasta, että siellä oli vuosia sitten murhattu postinkantaja :S Jos olisin tiennyt tuon siinä vaiheessa kun menimme hakemaan kätkö, en olisi uskaltanut nousta autosta :D Toinen hauskanen kätkö oli eräässä korkeassa tien viitassa. Oli varmasti huvittavan näköistä muiden autoilijoiden mielestä kun mieheni yritti nostaa minua ylös tolppaan, jotta ylettyisin kätköön :D No sekin saatiin pienten ponnisteluiden jälkeen! Kotona oltiin noin 22.30 ja molemmat oltiin kyllä ihan puhki päivän rehkimisistä :D

Tuurissa oltiin noin 11.00... jos en nyt ihan väärin muista :D Ja kiertelemiseen meni aikaa noin neljä tuntia. Löysin tuurista vaikka mitä kivaa mutta, jossain kohtaa oli pakko alkaa karsia saalista, koska loppu summa alkoi hipoa korkeuksia! Omat löytöni olivat: talvitakki, talvisaappaat, nahkahanskat, paita, kynsituotteita, harja, hiustuote sekä koulua varten pitsiä, koristenauhaa ja piilovetoketjuja. Mieheni löysi myös takin ja elektroniikka tarvikkeita. Kävimme Tuurin lisäksi ihan vieressä olevassa nahkaliikkeessä, joka oli myöskin todella iso paikka! Sieltä löysin aivan ihanan laukun mutta hinta pakotti jättämään laukun vielä sinne :( Ehkä haen sen sieltä ensi kesänä uuteen kotiin! Pidemmittä puheitta tässä kuvia löydöistä ( pahoittelen kuvien huonoa laatua! Jouduin luopumaan koulun ihanasta järkkäristä viikko sitten :( Joten nyt kuvailen taas digipokkarillani):
Tähän paitaan iskin silmäni Tuurissa. Ihastuin paidan edessä olevaan satiinirusettiin ja kivoihin hihapoimutuksiin. Valitettavasti ne näkyvät todella huonosti tässä kuvassa :/ Paita on muutenkin aivan ihanan pehmeän tuntuinen päällä <3
Tämä villakangastakki tuntui päälleni kuin tehdyltä, joten mukaanhan se lähti. Tykästyin kovasti takin runsaaseen helmaan, jonka alle mahtuu kivasti muhkeampikin hame :) Tässä takissa ei valitettavasti ole isoa huppua niin kuin olisin talvitakilta toivonut mutta muuten takki on kyllä juuri sellainen kuin olen hakenutkin :)
Näistä kengistä en osaa sano muuta kuin, että rakkautta <3 Kengän korot ovat sopivan matala talviseen köpöttelyyn! Noita yli kymmenen sentin kenkiä kun löytyy kaapista aivan tuhottomasti mutta matalia ei juuri ollenkaan. Nyt ei tarvitse pelätä sitten nilkan muljahdusta talvella :)
  Löysin myös kauniit käsineet, joissa on poimutusta! Olen todella taitava hukkaamaan hanskoja, joten pakko oli ostaa jotkut tätäkin talvea varten :D
Lopuksi vielä Conad kynsituotteita, harja ja uusi hiusöljy, jota on mainostettu paljon telkkarissa. Saa nähdä auttaako se minun rutikuiviin hiuksiini mitenkään!

Tuurista tuli ostettua myös pitsejä ja koristenauhaa mutta niistä minulla ei ole nyt valitettavasti kuvia. Ehkä esittelen ne joskus jonkun tekemäni vaatteen lomassa :) 

Kokonaisuudessaan päivä oli todella onnistunut ja mukavan erinlainen peruspäiviin verrattuna. Nyt sitten loppuviikko onkin kotona rentoutumista ja vieraiden käyläilyjä täällä meillä päin. Kivaa siis tiedossa edelleen :) 

Hyvää syysloman jatkoa kaikille!


maanantai 15. lokakuuta 2012

Burning phoenix

Viime lauantaina oli ihan huikea päivä! Aamupäivä alkoi heti laittautumisella, sillä päivällä olimme menossa Tyun luo ja tiedossahan oli uudet kynnet! Ja illalla oli tiedossa konsertti, jonne olimme menossa mieheni vanhempien kanssa :) Mutta ennen kuin kerron enempää kynsistä ja konsertista, haluisin esitellä teille päivän asuni: 
 Asu:
Hiuskoriste: Glitter
Kaulakoru: Second hand
Alimmassa kuvassa bolero: EMP
Sametti toppi: Second hand
Pitsitoppi: Citymarket
Samettihame: Second hand

Meikki: 
Luomivärit: Iglot
Kajaali: M.A.C
Ripsiväri: Isadora
Meikkivoide ja puuteri: Lumene Natural Code
Peiteväri: Make Up Store
Huulipuna: Rimmel

Ja heti perään kuvia uusista kynsistä sekä korusta, jonka ostin facebookin Rock`n Roll kirppikseltä :)
Kynsissä käytetty:
1.Kovettavaa aluslakkaa
2. Mustaa kynsilakkaa
3. Punaisia hileitä
4. Kovettavaa lakkaa

Aluksi minulla ei ollut minkään näköistä ideaa kynsistä. Ainut mitä toivoin kynsiltä oli se, että ne sopisivat illan asuuni. Joten musta ja punainen olivat värit joita halusin kyniini :) Jostain syystä ideani olivat täysin hukassa eikä pitkän pohdiskelunkaan jälkeen syntynyt mitään järkevää tulosta. Alettiin sitten Tyun kanssa selailla nettiä ja hänen kynsi idea varastoaan ja sieltähän sitten viimein löytyi jotain sellaista mitä halusin kokeilla :) Kynsistä ei tosin pitänyt tulla ihan tämänlaisia mutta enpä minä näihinkään yhtään pettynyt ole! Seuraavalla kerralla kun teen tällaisia kynsiä, kokeilen vähän eri tekniikkaa tuohon hileen levitykseen :D

Illalla kuuden aikaa lähdimme porukalla kohti Turun Logomoa. Tiedossa oli konsertti nimeltä Kerkko Koskinen kollektiivi! Laulajina oli Manna Jänti, Paula Vesala ja Vuokko Hovata sekä tietenkin itse Kerkko Koskinen. Kerkko Koskinen toimi myös pianistina laulun ohella. Lisäksi konserttiin kuuluin Kuopion nuorisokuoro sekä upea orkesteri. Itse en ole aikaisemmin kuunnellut tämän tyylistä musiikkia mutta enpä osaa tarpeeksi ylistää kuinka upealta nuo kaikki kuulostivat yhdessä! Kuoro ja naislaulajat lauloivat ällistyttävän hyvin yhteen ja orkesteri toi huikean mahtipontisuuden kappaleisiin. Pitäisi ehdottomasti käydä monipuolisemmin katsomassa erilaisia konsertteja, koska nämä antavat uutta näkemystä erilaisiin laulutapoihin ja musiikillisiin esityksiin :) Kiitokset vielä mieheni vanhemmille, koska veivät meidät katsomaan tätä huikeaa konserttia ja kiitokset koko Kerkko Koskisen porukalle upeasta esityksestä! Tällaisia iltoja pitäisi ehdottomasti olla enemmän :)
Hyvää päivän jatkoa!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Yksi vuotias Enchantment of Satin!

Oli kyllä pakko tehdä koulu kiireistä huolimatta tällainen pika postaus, koska blogini täyttää tänään yhden vuoden!!! 
Kuva on otettu täältä!
Vuosi sitten päätin aloittaa blogin siitä syystä, että elämässä tapahtui paljon muutoksia ja halusin päästä höpöttelemään niistä. Uusina muutoksina tuli muutto, vieras paikkakunta, uusi koulu ja uudet kaverit. Nyt on vuosi vierähtänyt ja olen edelleen hyvin innoissani tänne kirjoittelusta. Suurella halulla siis jatkan eteenpäin rakkaan blogini kirjoittamista!

Kiitokset teille lukijat vuoden aikana tulleista ihanista kommenteista! :)

Nyt ottaisin ennemmän kuin mielelläni kysymyksiä vastaan teiltä? Saa kysellä ihan mitä vain kuhan pysyy asiallisina kysymyksinä :)

Mukavaa päivää kaikille!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kirja paratiisi!

Perjantaina oltiin mieheni sekä hänen siskonsa Tyun kanssa kirjamessuilla. Tästä on tullut jo joka vuotinen traditio... jo viiden vuoden ajan :) Kirjamessujen lisäksi messukeskuksessa oli ruoka/viinimessut sekä taidemessut. Ruokamessut olivat tavalliseen tapaan minusta aika huonot. Tarjonta on minusta supistunut joka vuosi vain lisää. Samoin taidemessut olivat todella pienet. Kirjamessut sen sijaan oli tänäkin vuonna oikein hyvät! Olen joka vuosi ostanut kirjamessuilta Nemin uuden kovakantisen kirjan mutta tänä vuonna Nemiltä ei ollut ilmestynyt uutta kovakantista kirjaa ollenkaan :(  Sen sijaan löysin kauhukirja nimeltä Saattaja, joka kuulosti erittäin mielenkiintoiselta! Tässä kuva ja vähän kerrontaa kirjasta:
Kuva on otettu täältä
Kerronta: Kiitetty kauhuesikoinen!
Kaikki alkoi, kun Lilja muutti entiseen kotitaloonsa. Kellarin valot räpsyivät ja keskelle lattiaa ilmestyi tyhjästä lätäkkö. Talon edelliset asukkaat olivat lähteneet nopeasti, kuin pakoon. Kun naapurin vanha nainen puukotetaan raa’asti ja Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena, Liljan lapsuusmuistot ja painajaiset alkavat loksahdella yhteen: Liljalla on erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän.
Lilja yrittää työntää tehtävän mielestään, mutta hänen on kohdattava vastuunsa – eksyneet ovat täynnä vihaa, joka purkautuu viattomiin ja ottaa nämä valtaansa. Kun Liljan ystävä joutuu vastakkain eksyneen kanssa, päätöstä ei voi lykätä – hänen on astuttava maailmaan, jonka hän tuntee vain vanhoista taruista.
Saattaja on vahva kertomus kohtalon väistämättömyydestä ja vastuuseen kasvamisesta, se raottaa myös verhoa muinaisten myyttien todellisuuteen. Teoksen piinaavuus syntyy nimettömästä uhkasta, jonka kylmän hengityksen tuntee koko ajan niskassaan.


Itse olen lukenut kahden päivän aikana 70 sivua ja kirja on vaikuttanut tähän mennessä oikein lupaavalta :) Kerron paremman mielipiteeni heti kun saan kirjan luettua. Tässä kohtaa kirjasta ei voi vielä sanoa onko hyvä vai huono! 

Mieheni löysi myös muutaman fantasiakirjan messuilta sekä Tyu löysi mielenkiintoisen kirjan luettavaksi. Joten kyllä tämänkin vuoden kirjamessut olivat meidän osalta ainakin hyvin antoisat :) Seuraavia kirja messuja siis odotellessa! 

Pahoittelen, että en ole tässä viikon aikana ehtinyt kirjoitella normaaliin tahtiin blogissa. Koulussa on tällä hetkellä menossa pikkumusta kurssi, joka kestää kaksi viikkoa. Kahden viikon sisältöön kuuluu suunnitella, kaavoittaa, kuositella ja valmistaa pikkumusta, joten voin kertoa että kiire on ollut :D Ensimmäinen viikko on nyt takana ja itse olen siinä vaiheessa, että teen sovitus vaatetta. Suunnittelu, kaavoitus ja kuosittelua on jo takan päin ja seuraavaksi täyttä höyryä eteenpäin valmistuksen osalta. Torstaina kahden aikaan on mekon palautus opettajalle arvioitavaksi. Joten luulenpa, että seuraava postaus tulee vasta torstaina iltana tai perjantaina :) 

Ihanaista sunnuntai-iltaa kaikille!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Enthusiastic fairy!

Viime viikon lopulla innostuimme miehen kanssa järjestelemään kämppäämme oikein olan takaa. Siinä samassa itselläni ainakin iski uusien sisustus elementtien osto vimma ja olihan sitä pakko lähteä ajamaan Ikeaan :D Päätimme samalla reissulla käydä kokeilemassa Ikean ravintola puolta, josta olen paljon kuullut hyvää sanottavaa. Kuulemma halpaa ja oikeinkin hyvää perusruokaa :)
Päivän asu ja meikki näytti tältä: (muutama muukin keikistely kuva)

Kauluspaita ja toppi: H&M
Hame: Kirppislöytö
Koru: Kalevalakoru Helinä

Olen taas innostunut käyttämään Rimmelin mustaa huulikiilto <3 Sillä saa minusta kivan tumman kuulteen huuliin! Asu oli myöskin todella tumman puhuva, niin kuin aina :D Hameen ostin viikko sitten kirppikseltä. Vähän empisin sitä ostaessa, että onko se liian lyhyt päälleni mutta nyt kun sitä on tullut käytettyä, niin eipä se minusta liian lyhyeltä näytä :)

Ikeasta löysimme vaikka mitä mutta koska rahatilanne on rajallinen, ostimme vain "välttämättömämpiä" :D Pitkään olen haaveillut liila mustasta olohuoneesta ja nyt vihdoin päätin ruveta toteuttamaan tuota värimaailmaa kotosalla. Ostimme Ikeasta liiloja koristetyynyjä/ tumman liilan orkidean olohuoneen pöydälle (toivottavasti ei kuolisi heti) taulun kehyksiä ym. Löysimme myös mustat ja liilat verhot mutta ne olivat tilapäisesti loppu :( Keskiviikkona olisi tarkoitus mennä uudestaan katsomaan olisiko niitä tullut lisää ja samalla olemme hakemassa uutta mustaa lipastoa. Lipasto olisi tulossa eteiseen tuomaan vähän ilmettä ja tietenkin tuomaan lisää säilytys tilaa. Itsellä tuppaa nuo korut ja hiustarvikkeet jäämään huolestuttavasti aina sinne sun tänne kun kunnon paikkaa ei ole, joten ehkä tämä lipasto toisi tähän ongelmaan avun :) Lipaston päälle voisi laittaa vielä liilan verkko/pitsiliinan ja sen päälle kynttilän. Loppu ripaukseksi kynttilän viereen tulisi kaunis kasvi elävöittämään eteistä. Tästä varmaan jo huomaakin, että olen täysin sisustus vimman pyörteissä :D Olohuoneen ja eteisen jälkeen yritän rauhoittua tässä sisustamisessa. Tai sitten voisin iskeä kiinni makuuhuoneeseen ja tehdä siitäkin kauniimman näköisen :D Saa nähdä riittääkö innostus niin pitkälle!

Ai niin lopuksi vielä mielipide siitä Ikean ruuasta! Kyllä, olen samaa mieltä, että ruoka oli oikein hyvää noin halvaksi ruoka-annokseksi! Oma ateriani maksoi 4,95 ja siihen kuuluin muusia tai ranskalaisia, lihapullia 10 kpl (eurolla sai aina viisi lihapullaa enemmän), kastiketta ja puolukkahilloa. Pari lasillista juotavaa maksoi 1e ja jälkiruoka jonka otin oli pieni prinsessaleivos ja se oli hinnaltaan 1,20e. Joten eipä tuosta vararikkoon joutunut :D Ei tuo Ikean ruoka ole tietenkään mitään viiden tähden ravintola ruokaa mutta hyvää ja halpaa pikaisiin tilanteisiin. Sopii myös opiskelijan kukkarolle!

Ihan lopuksi vielä iloinen huomaus! Nimittäin eilen blogini katselukertoja tuli täyteen 10 000!!!  Olen todella iloinen, että ihmiset jaksavat lukea ja katsella blogiani noinkin ahkeraan :) Suurin kiitos kuuluu teille rakkaat lukijat!

Tässä vielä aivan ihana kappale Xandrialta: Forevermore!